Hannan palsta

Ilo Herrassa

Nehemian kirjan 8:nen luvun jakeesta 10 luemme:

”Älkää olko murheelliset, sillä ilo Herrassa on teidän väkevyytenne.”

Jumala tahtoo antaa jokaiselle lapselleen ilon. Ilo perustuu siihen, että me olemme onnellisia, autuaita. Kun meillä on elävä yhteys Vapahtajaamme Jeesukseen Kristukseen ja Hänen kauttaan Taivaan Isään, me olemme onnellisia. Ilo on meidän sisimmässämme ja se myös tulee meistä ulos. Jumalan antama ilo on meidän jatkuva voimanlähteemme. Ilo on oikean Jumala-suhteen yksi tärkeimpiä tuntomerkkejä.

Jumalan Sana, Raamattu puhuu paljon ilosta. Ilo kuuluu Jumalan maailmaan, Hänen valtakuntaansa. Jo Raamatun alkulehdiltä, Luomiskertomuksesta nousee eteemme ilo. Jumala iloitsi saadessaan luoda kaiken hyväksi. 1. moos. 1:31 sanotaan, että ”Jumala katsoi kaikkea, mitä Hän tehnyt oli, ja katso, se oli sangen hyvää”. Jumala loi ihmistä varten kauniin paratiisin, jossa ihmisen oli hyvä olla. Ihminen iloitsi ehyestä yhteydestään Luojaansa ja kaikesta siitä, mitä Luoja hänelle antoi. – Tämä ilo päättyi kuitenkin syntiinlankeemukseen. Ihmisen osaksi tuli pelko, tuska ja suru. Ihminen, joka hetkeä aikaisemmin oli iloinnut yhteydestään Jumalaan, pakeni ja piiloutui Häneltä. Synti vei ihmiseltä ilon. Synnissä elävällä ihmisellä ei ole todellista iloa. Niinpä Sananlaskujen kirjassa sanotaan, (Sanal. 14:13) ”Nauraessakin voi sydän kärsiä, ja ilon lopuksi tulee murhe.”

Sielunvihollinen, saatana tuhosi ihmisen onnen ja ilon. Siksi tästä maailmasta tuli onnettomuuksien ja murheen laakso. Ihmisen elämä muuttui tarkoituksettomaksi ja turhaksi. Psalminkirjoittaja toteaa (Ps. 90:10) ”Meidän elinpäivämme ovat seitsemänkymmentä vuotta taikka enintään kahdeksankymmentä vuotta; ja parhaimmillaankin ne ovat vaiva ja turhuus, sillä ne kiitävät ohitse, niin kuin me lentäisimme pois.” Ja Saarnaajan kirjan kirjoittaja huudahtaa kirjansa alussa: ”Turhuuksien turhuus, sanoi saarnaaja, turhuuksien turhuus; kaikki on turhuutta! Mitä hyötyä on ihmiselle kaikesta vaivannäöstänsä, jolla hän vaivaa itseänsä auringon alla?” (Saarn. 1:2-3)

Kun todellinen ilo puuttuu, elämällä ei ole tarkoitusta eikä ihmisellä ole elämänhalua. Ihminen ei jaksa elää. Monet kyllä yrittävät keinotekoisesti pitää yllä elämää haalimalla itselleen ja ympärilleen kaikkea mahdollista, mitä maailmasta voi löytää. Toiset sortuvat turhuuden alle ja joutuvat rappiolle. Kun ilo puuttuu, elämä on raskas taakka, olkoon se ulkonaisesti sitten hyvää tai huonoa. Iloton elämä pysyy tosiasiallisesti ilottomana niin kauan kuin iloa etsitään muualta kuin Jumalan yhteydestä; niin kauan pettymys seuraa toistaan, niin kauan hetkellistä ilonpilkahdusta, keinotekoista ilonhetkeä seuraa turhautuminen ja kalvava tyhjyyden tunne.                                                                       

Jumala on tuonut tähän maailmaan takaisin ilon, jonka sielunvihollinen riisti ihmiseltä Eedenin paratiisissa. Tutussa jouluevankeliumissa, Luuk. 2. luvussa kerrotaan enkelin vietistä paimenille: ”Niin heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus loisti heidän ympärillään, ja he peljästyivät suuresti. Mutta enkeli sanoi heille: ´Älkää peljätkö; sillä katso, minä ilmoitan teille suuren ilon, joka on tuleva kaikelle kansalle: teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra, Daavidin kaupungissa.” (Luuk. 2:9–11)

Jeesus Kristus on meidän ilomme. Kun me omistamme Hänet, meillä on ilo, jota mikään ei voi ottaa meiltä pois. Meillä on pelastuksen ilo, ilo siitä, että meidän syntimme ovat anteeksi annetut ja että meidän nimemme ovat kirjoitettuna Taivaissa. Se on sitä iankaikkista iloa, josta esimerkiksi profeetta Jesaja kirjoittaa kirjansa 35. luvun lopussa: ”Niin Herran vapahdetut palajavat ja tulevat Siioniin riemuiten, päänsä päällä iankaikkinen ilo.  Riemu ja ilo saavuttavat heidät, mutta murhe ja huokaus pakenevat.”

Hanna 

takaisin etusivulle