nettikirkko logo

NETTIKIRKKO

Vesan palsta

Lähetä viestiä tai anna palautetta: Lähetä tästä

Efessolaisilla oli Pyhä Henki.

Jos tänä päivänä katselemme Herran seurakuntaa, saamme sen vaikutuksen, että suurta voimattomuutta kaikkialla. Ja sen tähden myöskin sangen vähän hedelmää! Kiusauksen ja viettelyksen voimat riehuvat ympärillämme, ja monet Jumalan lapset suostuvat niihin ja joutuvat niiden uhriksi. Se on murheellista! kuinka vähän onkaan synnin vastustusvoimaa. Monet valehtelevat ja pettävät toisiaan aivan kuten maailmassakin, ilman että heidän omatuntonsa lainkaan heitä nuhtelee. Niinhän kaikki muutkin tekevät. He sanovat. Mutta sopiiko tällainen puolustukseksi Jumalan lapselle? Eikö meidän tulisi olla kuin majakka pauhaavan, vaahtoavan meren keskellä, heittämässä evankeliumin valoa raivoavien aaltojen yli. Kuka ajattelee, että meidän Jumalan lasten tehtävä on olla maailman valona?

Ja jos synnin vastustusvoima on niin pieni, kuinka meillä silloin on voimaa kestää kärsimyksiä? Voi kuinka vähän olemmekaan kutsumuksemme tasolla. Valitamme aivan kuten toisetkin huonoja aikoja kalliita kustannuksia. me huolehdimme maailman tavoin:” Mitä me syömme, mitä me juomme ja millä me vaatetamme itsemme?” Kuka osoittaa luottavansa iloisesti ja lapsellisesti Jumalan lupauksiin?

Ja vielä lisäksi Jumalan lasten voimattomuus tulee ilmi siinä, että todistuksista ja sanomasta puuttuu Jumalan voima. Miten vähän hedelmää saavatkaan aikaan meidän saarnamme ja todistuksemme. Murheella on todettava, että voimattomuus on leimaa antava tämän päivän seurakunnissa ja herätysliikkeissä. ja se on sitäkin murheellisempaa, kun vastakkaisella taholla on liikkeellä suuremmat voimat kuin koskaan aikaisemmin.

Apostolienteoista luemme, mikä voima ilmeni ensimmäisessä seurakunnassa. Siellä tapahtui merkkejä ja ihmeitä. Siellä oli voimaa tunnustaa, siellä oli voimaa kärsiä ja jopa kuolla Jeesuksen nimen ja uskon tähden. Voimattomuus ei ole muuta kuin Hengen puutetta. Ja hedelmän puutekin on itse asiassa Hengen puutetta. Missä Henkeä on, siellä on voimaa ja hedelmää.

Jos tahdomme täyttyä Hengellä, meidän tulee luopua jostakin, joka on esteenä, ja meidän on tehtävä jotakin, mikä edistää sisäisen ihmisemme kasvua ja vie meitä eteenpäin ja lähemmäksi Jumalaa. Meidän tulee antaa enemmän tilaa Hengen vaikutukselle ja toiminalle elämässämme. Lisäksi meidän on luovuttava kaikesta mikä murehduttaa Pyhää Henkeä. Ja lopuksi "Puhukaa keskenänne psalmeilla (Raamatunsanoilla) ja kiitosvirsillä ( kiitollisella mielellä) hengellisillä lauluilla veisaten ja laulaen sydämessämme Herralle. kiittäen aina Jumalaa ja Isää kaikesta meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä.

Vesan ollessa toipilaana moottoripyöräonnettomuuden jälkeen tämän kirjoitti Johannes.  


takaisin etusivulle